Peukun paikka

Suomen työttömyysaste on vihdoinkin laskussa. Tilastokeskuksen mukaan syyskuun lopussa työttömyysaste oli 7,7 prosenttia eli 0,8 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aiemmin. Yrittäjien ja palkansaajien työttömyydet eivät aina kulje ihan käsi kädessä, mutta me SYT-kassassa olemme nähneet uusien alkavien työttömyyksien laskun jo koko tämän vuoden.
Saimme tammi-syyskuussa 2015 yhteensä 755 alkavaa päivärahahakemusta, kun vastaava luku tältä vuodelta on 581 hakemusta, eli laskua reippaasti yli 20 prosenttia. Koko etuudenmaksatustilanne ei kuitenkaan näytä yhtä valoisalta, vaan kokonaismaksatuksessa etuudensaajia on kuutisen prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
Tämä taas kertoo siitä, että ne jotka jäävät työttömiksi, pysyvät työttöminä jonkin verran pidempään kuin menneinä vuosina. SYT:n jäsenten keskimääräinen työttömyysaika on noin 220 päivää. Kaiken kaikkiaan maksamme etuutta reilulle 900 jäsenellemme kuukaudessa, mikä sekin lukumäärä on parhaimmillaan ollut alkuvuodesta yli tuhat.
Talouden piristyminen näkyy myös kasvuna yritysten perustamisessa. Tilastokeskuksen ja Uusyrityskeskuksen tietojen mukaan yrityksiä on tänä vuonna perustettu viime vuotta enemmän. Eli ihan hyvään suuntaan ollaan menossa tälläkin sektorilla.
Edelleen yhä useampaa yrittäjäksi aikovaa pitäisi tukea ja kannustaa yrittäjyyteen. Lieneekö suomalaista melankoliaa tai varovaisuutta, mutta edelleen epäonnistumista ja siitä johtuvaa taloudellista ahdinkoa pelätään, ja tällöin yrittäjyyteen aina liittyvä riski jätetään ottamatta.
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kirjoitti Savon Sanomissa viime viikolla, että ”Yrittäjyys ei aina onnistu. Siksi on tärkeää, että yrittäjä saa uuden mahdollisuuden.” Me SYT-kassassa peukutamme tälle ajatustavalle isosti. Vielä kun yrittäjä on liittynyt SYT-kassan jäseneksi, niin henkilökohtainen talous pysyy edes jossain kantimissa ansiopäivärahan turvin sillä ajalla, kun uutta mahdollisuutta rakennetaan.
Syksyisin terveisin
Merja Jokinen
kassanjohtaja
 
 

merja