Monthly Archives: kesäkuu 2016

Home/2016/kesäkuu

Kuka on työttömyysturvalain mukaan yrittäjä?

Työttömyysturvajärjestelmässä käytetty yrittäjän määritelmä ei aina ole yhtenevä muussa lainsäädännössä käytettyjen määritelmien kanssa. Esimerkiksi yrittäjyyteen liittyvät omistussuhteen prosenttiosuudet ovat työttömyysturvalaissa ja yrittäjän eläkelaeissa erisuuruiset. Työttömyysturvassa yrittäjiä ovat YEL- ja MYEL -vakuutettujen yrittäjien lisäksi tietyin edellytyksin yrityksessä työskentelevät TyEL-vakuutetut yrityksen osaomistajat sekä yrittäjän yrityksessä työskentelevät ja samassa taloudessa asuvat perheenjäsenet. Työttömyysturvalaissa yrittäjäksi luokitellun ei kannata kuulua [...]

2017-04-10T12:35:48+03:00 27.06.2016|

Yrittäminen on rohkeaa, joskus jopa uhkarohkeaa

Kilpailukykysopimus naulattiin viime viikolla, talous osoittaa virkoamista, sote etenee ja hallitus virittelee uutta keskustelua yritystoiminnan aloittamisen esteiden purkamisesta. Tämä voisi olla hyvä hetki myös yrittäjille ja mahdollisille tuleville yrittäjille ottaa rohkea askel yrittämiseen tai yritystoiminnan kasvattamiseen. SYT-kassassa uusien työttömien määrä on ollut viime kuukausina laskussa kun verrataan viime vuoteen. Toisaalta kaikkien hakijoiden määrä ei ole [...]

2017-04-10T12:35:48+03:00 17.06.2016|

Kuka on Suomen uhkarohkein yrittäjä?

Maailma muuttuu. Työelämä muuttuu. Suomi tarvitsee lisää uhkarohkeita yrittäjiä, jotka uskaltavat ottaa riskejä ja toteuttaa omaa yritysideaansa. Kuka on mielestäsi Suomen uhkarohkein yrittäjä? Ilmianna hänet meille ja voit voittaa lipun Nordic Business Forumiin, Pohjoismaiden suurimpaan yrittäjyystapahtumaan (www.nbforum.com) Suomen uhkarohkein yrittäjä-kilpailulla etsitään yrittäjiä ja yrittäjä-tiimejä, jotka ovat innovatiivisella ja uhkarohkealla toiminnallaan toteuttaneet omaa yritysideaansa, ulkopuolisten mielipiteistä [...]

2017-04-10T12:35:48+03:00 13.06.2016|

Jos jäät työttömäksi, aloita työnhaku verkossa

Jos jäät työttömäksi, aloita työnhakusi TE-palvelujen Oma asiointi -verkkopalvelussa. TE-toimistossa voi aloittaa työnhaun silloin, kun verkkopalvelun käyttö ei onnistu. Oma asiointi -verkkopalveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai sähköisellä henkilökortilla. Tämän jälkeen ota yhteyttä SYT-kassaan ja tilaa ohjeet päivärahan hakemista varten esimerkiksi sähköpostilla osoitteesta neuvonta@syt.fi. Voit ladata ohjeet myös tästä (pdf) Lisätietoja: http://www.te-palvelut.fi/…/nain_asi…/te_palvelut/index.html Katso video työnhaun [...]

2017-04-10T12:35:48+03:00 01.06.2016|