Yrittäjille porkkanoita, kiitos !

Hallituksen julkaisemassa yrittäjyys- ja työllisyyspaketin linjauksessa yrittäjyyden aloittamisen kynnystä madalletaan ja ensimmäisen työntekijän palkkaamista helpotetaan. Tämä kuulostaa hyvältä ja tutulta, toivottavasti tällä kertaa päästään aidosti toteutusvaiheeseen, niin ettei eri intressiryhmien päät kolise yhteen.
Kun yhtä porukkaa tuetaan, niin usein se johtaa kilpailun vääristymiseen ja tällöin joku toinen kärsiin. No erilaisia palkkatukimuotoja ja starttirahoja on ollut käytössä jo vuosikymmeniä, joten toivokaamme että tällä kertaa löytyy malli, jota uskalletaan kokeilla eikä toteutus kaadu yksittäisen intressiryhmän venkoiluun. Tavoitteena on saada kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja, mitkä ovat toki tervetulleita, ja mitä yrittäjät lupaavat, mikäli uskaltavat palkata uutta henkilökuntaa.
Yritystoiminnan aloittaminen on iso taloudellinen riski tällä hetkellä. Tämä on johtanut siihen, että töitä pyritään tekemään lukuisilla tavoilla, jotka olisivat luonteeltaan jotain muuta kuin yritystoimintaa. Se taas johtaa siihen, että työnteko ei välttämättä ole sellaista vakuutettua työtä/yrittäjyyttä, joka kerryttäisi tekijälleen sosiaaliturvaa.
Meidän on korkea aika hyväksyä erilaiset työnteon muodot perinteisen palkkatyön tai yritystoiminnan lisäksi ”normaalityöksi” ja muokata sosiaali- ja vakuutusjärjestelmämme tämän vuosituhannen edellytyksiä vastaavaksi. Uskon että nykyiset uberit, airbnb:t, feissaamiset, bloggaamiset yms. on vasta alkua ja vakuutusjärjestelmämme on taivuttava aikaslailla akrobaattiseen joustoon jatkossa. Kun mietimme mitä on perustuslakiin liittyvä yhdenvertaisuus ja oikeusturva, niin jotain tarttee tehdä jo nopealla aikataululla näiden periaatteiden painikkeeksi nyky-yhteiskunnassa.
 
hyvää kevättä,
Merja Jokinen
Kassanjohtaja