Työ muuttuu – pysyykö sosiaaliturva perässä?

Kesän yhteiskunnallinen keskustelu huipentui viime viikolla Porissa SuomiAreena- tapahtumassa. Vuoden teemana oli työ ja työn muuttuminen. SYT- kassa oli toista kertaa mukana tapahtunassa omalla teltalla, ja ihan kivaa kuhinaa saimme ympärillemme kerättyä.
Kesäkuun ajan äänestytimme Suomen uhkarohkeinta yrittäjää ja kampanjamme keulakuvana seikkaili Jethro Rostedt. Jethron kanssa sitten Porissa kukitimme kilpailun voittaneen, Madventuresista ja Docventuresista tutun, GimmeYaWallet Productions Oy:n puheenjotajan Riku Rantalan. Niin Rostedt kuin Rantalakin kertoivat Porissa omaa yrittäjätarinaansa. Täytyy todeta, että paljon on kumpikin tehnyt töitä nykyiseen asemaansa päästäkseen. Ja pakko sanoa että menestyksen ymmärtää kun heidän kanssaan tehtiin Porissa yhteistyötä: sujuvaa, ihmistä arvostavaa, innostunutta ja vuorovaikutteista. Iso kiitos Rikulle ja Jethrolle !
Porissa keskustelimme lukuisten kansanedustajien kanssa ja toimme esiin yrittäjien työttömyysturvaan liittyviä epäkohtia. Työ- ja elinkeinoministeriö TEM on juuri perustanut työryhmän pohtimaa näitä asoita. SYT:n listalla ylitse muiden nousevat seuraavat teemat:
– yrittäjän perheenjäsenen katastrofaalisen aseman parantaminen
– päätoimisen ja sivutoimisen yrittäjyyden määrittäminen toimivaksi ja oikeudenmukaiseksi
– yrittäjyyden määrittämisen, alkamisen ja päättymisen arviointi työttömyyskassan/maksajan tehtäväksi, jolloin TE-toimisto voisi keskittyä päätehtäväänsä eli työnvälitykseen.
Keskustelu ja kehittäminen on nyt lähtenyt käyntiin, ja toivoisin teiltä kaikilta kokemuksia ja näkemyksiä niin käytännöistä kuin muistakin nykytilan epäkohdista ja kehittämisehdotuksista heinä-elokuun aikana. Voit lähettää kehittämisehdotuksia sähköpostilla osoitteeseen toimitus@syt.fi.
 
Hyvää kesän jatkoa,
Merja Jokinen
Kassanjohtaja
 
[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”]

uhkarohkein yrittäjä 2016
Riku Rantala vastaanotti Suomen uhkarohkeimman yrittäjän palkinnon Porin SuomiAreenassa.Palkinnon hänelle jakoi Jethro Rostedt ja SYT:n kassanjohtaja Merja Jokinen
[/fusion_builder_column][/fusion_builder_row][/fusion_builder_container]