SYT-kassaan liittyi viime vuonna yli 4000 yrittäjää

Suomalaiset yrittäjät vakuuttavat itsensä yhä useammin työttömyyden varalta. Pelkästään Suomen suurimpaan yrittäjäkassaan SYT-kassaan liittyi viime vuonna yli 4000 yrittäjää. SYT-kassaan kuuluu nykyisin yli 26 000 yrittäjää.
-Yrittäjät ovat huomanneet, että heilläkin on oikeus ja mahdollisuus lähes samantasoiseen työttömyysturvaan kuin palkansaajilla”, sanoo SYT -kassan johtaja Merja Jokinen.
Jokisen mukaan pitkään jatkunut matalasuhdanne ja yrittäjän työttömyysturvaa parantaneet lakimuutokset ovat edesauttaneet jäsenmäärän kasvua.
-Suomessa on kuitenkin laskutavasta riippuen yli 300 000 yrittäjää, koska yrittäjän perheenjäsenet, osakeyhtiöiden osakkaat ja vuoden alusta alkaen myös itsensä työllistäjät luetaan useimmiten työttömyysturvalain mukaisiksi yrittäjiksi.
Jokisen mukaan Suomessa on paljon yrittäjien perheenjäseniä ja yrityksen osakkaita, jotka ovat vakuuttaneet itsensä palkansaajien työttömyyskassoissa.
-Työttömyysturvassa yrittäjänä pidetään henkilöä, joka työskentelee yrityksessä, josta hän tai yhdessä perheensä kanssa omistaa laissa määritellyn osuuden. Yrittäjänä pidetään nykyisin myös henkilöä, joka tekee ansiotyötä olematta työ- tai virkasuhteessa, täsmentää Jokinen
-Moni yrittäjäksi luokiteltava henkilö maksaa jäsenmaksuja palkansaajan tavoin palkansaajakassaan, mutta se järjestelmä ei tuo heille turvaa työttömyyden varalta. He voivat kuitenkin liittyä yrittäjäkassan jäseneksi, jos heidän YEL-, MYEL-työtulonsa tai osaomistajan ja perheenjäsenen TyEL-bruttopalkka on vähintään 12 420 €/v.
 
[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”]

 Suomessa on paljon yrittäjien perheenjäseniä ja yrityksen osakkaita, jotka ovat vakuuttaneet itsensä palkansaajien työttömyyskassoissa.
Suomessa on paljon yrittäjien perheenjäseniä ja yrityksen osakkaita, jotka ovat vakuuttaneet itsensä palkansaajien työttömyyskassoissa.
[/fusion_builder_column][/fusion_builder_row][/fusion_builder_container]